Näytetään tekstit, joissa on tunniste yves rocher. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yves rocher. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. marraskuuta 2015

Ekat Oulun roskat

Aika näyttää syksyn ekat roskat. Muuttoa ennen kulutin monta purkkia loppuun joten tahti on hiljentynyt. Kasassa on muutama Niinan loppuun käyttämä, aika moni tuote kuluu yhteiskäytössä. Pahoittelen myöhäistä julkaisua.

1. Ihonhoito jne.

ACO Canolaoil&sheabutter jalkavoide 30ml koossa oli ihanan paksua voidetta. Tuntui että kosteutti oikeasti ja korjasi kantapäitä. Sheavoi ja rapsiöljy ovat tehoaineena. ACOn tuotteet ovat yleensä todella toimivia. Löytyy muuten apteekeista.

La Roche-Posay Lipicar gel-fluide tuli liv-boksista. Näytekokoinen vartalovoide meni kerralla tyhjäksi, kosteutti kivasti kyllä. Tämä tuli liv-boksista, ylläri.

Yves Rocherin So Elixir ja Green tea tuntemattomalta merkiltä. Kaadoin viemäristä alas, tuoksuivat kamalalta. Ei ei ei.

Essencen Pureskin SOS spot killer. Vakkari näpyntappaja yön ajaksi, jättää nimittäin valkoisen kerroksen. Tuoksu on ihan kamala mutta tätä pitää tilata lisää Saksasta.

Dermosilin vanulappuja, näissä oli kohokuviointi.

Näytteitä. Lumenen CC-primeri. Silikoonipommi, pidin tunteesta. Voisin ostaa lisää. Nude perfection glow meikkivoide joka juuri tuli liv-boksista mutta vielä tummempana sävynä. Tällä oli hauska leikkiä :D Lisäksi Terre d'Oc voide. Näääh-fiilis.

Roskiin menee muuten glittervoide. En käytä, en tarvitse.

2. Meikkituotteita

Lumenen Natural coden meikkivoide sävyssä Vanilla. Toimiva, vaalea ja edullinen meikkivoide. Suosittelen. Käytin itse ensin ja sitten Niina loppuun. Seuraava on jo ostettu. 

Essencen lash princess volume mascara. HG-ripsarini (holy grail=lemppari ikuisesti). Tuuheuttaa, voi kerrostaa, pysyy. Hinta on alle 5 euroa. Suosittelen niin paljon.



Roskiin lentää vanha glitter-eyeliner ja Essencen coverstick. Eyeliner on wanha, oli siis aikakin. Peitevoide taas on liian kuiva minulle ja liian tumma. Aika hävittää.
H&M korostuspuuteri näyttää varmaan teidänkin silmään hassulta? Se nimittäin putosi ja meni rikki. ;_; joten putsasin sen jotta pystyin kuvaamaan sen blogiin. Oli hyvä ehjänä ollessaan. Toinen jo joka menee rikki. 

3. Suihkutuotteet

Sephoran suihkugeeli hassussa näytepaketissaan. Kiva tuoksu, liian lyhyt kokeilu sanoa muuta.



Yves Rocherin Sebo Végétal puhdistava misellivesi, Tarkoittu sekaiholle ja rasvoittuvalle. Toi raikkaan tunteen ja tuoksu on kiva. Mahdollinen uudelleen ostettava.

Schwarzkopf professional Essensity Color&repair hoitoaine. Sain liv-boksista. Lupaa olla parabeeniton ja muuta. Itse en pidä parabeenittomista, se tarkoittaa vain että siinä on muita vahvempia säilöntäaineita. Tuubi oli ikävää kaadettavaa mallia, ei jatkoon.

Four reasonsin syväpuhdistava shampoo. Tiedän, kuvassa on hopeashampoo mutta vaihdoin purkkien sisältöä hopeashampoon hajottua. Pidän kovasti, voisin ostaa uudestaan.



Ja sitten tämä kasa. Siivosin vanhempien luona laatikoita ja nämä löytyivät. Hajuvedet olivat aika tunkkaisia ja huulituotteet olivat lähellä sulamispistettä. Kannattaa siivota laatikoita useammin....

Seuraava tyhjät postaus rakentuu jo, laatikossa on muutama purkki.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kynsilakkalaatikolla

Kuulen valitusta että minulla on muutama kynsilakka (:D) Vielä kaikki mahtuvat yhteen säilytyslaatikkoon mutta järkevintä on ottaa muutama tehokäyttöön. (voi sitten ostaa uusia...)
Kiitos Sinistä Pintaa blogin sain inspiksen lajitella ne.

Tässä on pieni kasani:

Rimmelin viime kesän kausikokoelma, pastelliset sokerilakat. Hieman jo jankkiintuvat ja on jo aika käyttää loppuun. (Update: Menivät kaverille ohennuksen jälkeen :)

Niinalta saatu GOSHin keltainen lakka pääsee ainakin kokeiluun. Muina sokerilakkoina mukana on Isadoran hopeinen "Diamond crush", Lumenen kultainen (update: meni myös kaverille) ja Yves Rocherin "Vert Givré" ja "Corail givré".

Glitterlakkoja on muutama. osa on ihan täysiä ja vaativat enemmänkin testiä toimivuudestaan kuin loppuun kulutusta. Seppälän "Colors everwhere", Lumenen "top coat silver" ja "Kimallus", ELFin "Chic confetti". Viimeinen Lumene onkin jo kadonnut :/

Viimeisenä aluslakat, päällyslakat, jännät lakat ja muut hennot värit. Essien lakka "sugar daddy" on kyllä ihan uusi mutta loppuu nopeaan vähäisen määrän takia. OPIn "Start to finish" olikin testauksen jälkeen roskiskamaa. Olihan se jo 2 vuotta vanhaa. MUA "Pistachio ice cream" on punnan löytö, loppuun vain. OPIn tintit ovat hassuja pikkupulloja jotka eivät varmastikkaan kauan kestä. Viimeisenä H&M mattatopperi, en edes teidä toimiiko.
























Semmoinen kasa. En ole kyllä viime aikoina hirveästi lakkoja ostellut, Essencen ihanuudet kun eivät yllä Ouluun asti ja heidän lakkansa ovat ihania :(
Lisäksi olisi varmaan hyvä päivittää pannuprojektia?

Onko teillä lakkoja tai muita meikkejä tehokulutuksessa?

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kevään roskat

Jälleen on kertynyt purkkeja laatikkoon odottamaan loppuarviota. Ihmisiä hieman hämmentää olohuoneessani oleva laatikko täynnä tyhjiä ja puristettuja tuubeja.


Eka satsi on kaasupulloja. Vihdoinkin tyhjeni Proffsin hiuslakka. Se on kahden vuoden takaa kun olin vielä Seppälässä töissä. Kampaaja-ystäväni ei tätä suosittele tätä, liikaa hartsia. Pitää kyllä tukan ja peruukin paikoillaan mutta mielummin Got2be:tä käytän.

Batisten minikoot ovat setistä jonka olen esitellyt aikaisemmin. Toimivia ja tuoksuvat parhaalta. Hg-kamaa.
Klippoteken hiuslakasta ei ole mitään muistikuvia, kyllä se on toiminut mutta ei mitenkään muistettava tuote.


Four Reasonsin hopeashampoo on rakkautta <3 Yleensä minulla on jonkinlainen vaalea hiuspehko jonka pesemiseen ja sävyttämiseen käytän hopeatuotteita. Tämä on yksi parhaista. Itse asiassa minulla oli näitä kaksi puoli llaan olevaa, joten tyhjäsin toisen täydempään.
Richin Pure Luxury intense moisture shampoo on tullut Liv-boksista. Perustuote, ei tuntunut mitenkään luksukselta minulle.

Yves Rocherin Monoi de Tahiti -suihkugeeli tuoksui kesältä ja auringolta, Jos tilaat YRltä jotain niin tilaa tämä, saat tropiikin suihkuusi.
Eucerin suihkussa käytettävä vartalovoide tuli myös Liv-boksista. Tykkään näistä tuotteista, mietin ovatko ne kuitenkaan ihan välttämättömin asia?


Lisää liv-boksista tulleita ja loppuneita. Lumenen syväpuhdistava geeli tuntui hyvältä ja puhdisti, vaikken olekkaan kohderyhmää. Minulla on siis pintakuiva sekaiho. Suosittelen kyllä. Tuubin ulkonäkö saa 5/5 pisteet.

We caren spot aidin hommasin ainakin vuosi sitten Emotionin alesta. Hyvä finnintappaja mutta päivämäärät paukkuivat. Samoin Lumenen Artic Aqua sarjan sy-geeli. Käytin ennen talvea kunnes tarvitsin kovempia tehoja. Kesälle ihan täydellinen.
Ostin Korresin Wild Rose sarjan päivä- ja yövoiteen matkasettinä. En pitänyt, en niin tuoksusta kuin ihofiiliksestä. Päivävoide jopa kirveli välillä. Ei jatkoon.
Yves Rocherin aprikoosikasvokuorinnan käytin loppuun vartalokuorintana, kasvot eivät kestäneet mekaanista kuorintaa. Suosittelen silti, tuoksu on myös hyvä.


Anti-perseperantteja loppui yhtä aikaa useampi. Triple dryta saa apteekeista, piti kyllä kuivana mutta alkoi jo kuivua. Etsin ikuisesti sitä tehokasta mönjää joka pitää kuivana ja raikkaana koko päivän. Saa ehdottaa kommenteissa. Rexonan maximun protection men on ihan samaa kamaa mitä naisille myydään, vain halvempaa. Tuoksu on hieman miehinen mutta tuote toimii joten mitä väliä. Pidän stick-mallista. 
Favoran käsivoide tuli yllättäen liv-boksista. Toimiva perusvoide, jäin kaipaamaan tuoksua joten en osta itse. Bonacuren hiusöljy oli kiva kokemus, miinusta vaikeas purkista.


Sitten naamioita ja meikkejä. Essencen syväkosteuttava paperimaski on hyvin kosteuttava ja suoraan sanottuna märkä maski :D Maksoi kosmetik4lessillä vähän yli euron, joten ihan rahansa arvoinen. Nivean mustapäälaastarit on tuttua huttua, olisipa näistä versio pelkästään nenälle.

Lumenen mattapinnan antava primer on ihana, antaa sileän ja silikonisen pinnan josta pidän. Huulituotteista Lumenen tussi joutui pesukoneeseen ja enkä halua laittaa sitä enää huulilleni. Onneksi tämä oli pannu-projektissani mukana joten edistystä.

Maxfactorin vihreille silmille suunnattu ripsiväri tuuheutti ja pidensi omia räpsyttimiäni kivasti. Tuote oli jännä punamustaa. Olen nähnyt näitä alekoreissa, poistettu tuote nykyään valitettavasti.
Briteistä ostetut kynsilakankorjaustikut olivat kuivia alkuunsa, ei niistä ole muuta sanottavaa.
GOSHin silmänrajauskynä sävyssä "Purple stain", kaverilta saatu.  Lopulta kynä hajosi terottaessa joten hei-hei. Kaunis sävy ja kestävä jälki.

Monta loppui ja se on hyvä, kaapeissa on monta kivaa käytettävää tuotetta :)


sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Helmi- ja maaliskuun roskat

Varmasti huomasitte etten julkaissut helmikuussa merkintää kuun roskista? Helmikuun lopulla moni tuote oli miltei loppu joten ajattelin että helpompi yhdistää kahden kuun roskat.


Talven ajan ylläpidin vaaleaa tukkaani erilaisilla hopeaväreillä. Hoitavina tuotteina käytössä olivat Color Maskin silver ja Biozellin hopeamaski. Color Maskin naamio oli vaalean violettia ja todella hoitavaa. Toimi oikein hyvin 2 tunnin maskina. Biozellin maskin sain käytettynä. Tuote oli tummanlilaa ja se vaalensi tukkaa hyvin. Tarpeeksi pitkällä vaikutusajalla sain hiuksistani jopa laventelit.

Käytin vihdoin loppuun liv-boksista tulleen hoitoaineen John Friedalta. Ei mitään kommentoitavaa, ei jättänyt hiuksia takkuun joten kyllä se toimi.
Dermosilin veriappelsiini suihkugeeli vaahtosi kivasti ja tuoksui raikkaalta. Voisin ostaa uudestaan kun varastot tyhjenevät.



Lisää liv-boksista tulleita tuotteita. L'orealin Skin perfection päivävoide. Tuoksu oli hyvä ja kyllähän tämä kosteutti. Miinusta purkista, älyttömän painava mukaan otettavaksi.
Glamglown Thirstymud joka tuli Gloriaboksista. Tykkäsin tuoksusta, kosteutti eikä poltellut kasvoilla kuten moni muu maski. Ostaisin jos se ei maksaisi maltaita (44€/50g)
Tämä tuote ei ole varsinaisesti loppu, vaan on minulla käytössä pienessä suihkepullossa. Yves Rocherin Hydra végetal-sarjan normaalille/sekaiholle tarkoittu misellivesi, olen käyttänyt ihan silmämeikin poistossa, kasvovetenä ja aamulla putsauksessa. Toimii, joskin en pidä tuoksusta. Purkin koosta iso plussa.


Varmaankin elämäni ensimmäinen seerumi, Lumenen c-vitamiini sarjan seerumin sain siskoltani synttärilahjaksi, olikohan tämä vihje että olen vanha? :D

Pidin kovasti, talvella antoi suojaavan kerroksen kylmää vastaan. Pumppupullo annosteli juuri sopivasti tuotetta. Voisin ostaa uudestaan.

Bernier Cassierin kosteuttava maski tuli myös livboksista. Hyvin kermaisaa, laitoin yön ajaksi ja aamulla pyyhin ylimääräisen pois. Iho oli pehmeä. Sarjaa saa kauneushoitoloista.


Taas tyhjeni yksi Batisten kuivashampoo. On kyllä hg-tuote, tarvitse lisää.

Maxfactorin cc-voide on ostettu viime syksynä, todella riittoisaa. Oli kyllä aika peittävää joten käytin meikkivoiteen tavoin. Pidin paketista, tuubit on matkustusystävällisiä.
Yksi purkki meni Dermosilin Multivitamiineja. Tykkäsin, toinen purkki menossa.


Yves Rocherin suklainen kuorinta oli ihan mukava mutta ei mene jatkoon. Pienestä tuubista riitti ehkä kahteen käyttökertaan. Hiusvärin mukana tullut hoitoaine on hyvä silikonipommi, tykkäsin.



Osa tuotteista oli jo vanhoja, ja joutavat roskiin.

GOSH in rajaustussit ovat kaverin vanhoja, joten oli jo aikakin hävittää ne. Pidin kyllä väreistä.
Maxfactorin vaahtomaiset luomivärit tuoksuivat pahalta, yyyyyh. Käytin vaaleiden luomivärejen alla. Ekaa kertaa minulla meni joku kosmetiikkatuote vanhaksi.
Ja sitten Wet n' Wild rajaustussi. En vain pidä tästä tuotteesta. Tuote on liiankin märkää koostumukseltaan.

Sellainen kasa tuotteita. Mieluisia moni mutta silti tahdon kokeilla uusia tuotteita. Kosmetiikkafriikin ongelmat :D

lauantai 7. helmikuuta 2015

Tammikuun roskat

Yllättävän vähän sain loppumaan tässä kuussa, moni purkki vetelee kyllä viimeisiään. Helmikuun aikana loppuvat kyllä. Tykkään siitä että purkit tyhjenevätkin joskus, olivat tuotteet sitten kuinka ihania.

Tälläiset matkakokoiset kuivahampoot loppuvat aika nopeasti, mutta samalla sain kokeiltua eri tuoksuja. Tykkäsin kyllä kovasti.

                                       

Honeymania tuli Liv-boksin mukana. Pidin tuoksusta ja voiteen rakenteesta, kosteutti mukavasti. Mielummin vain tuubeja kuin purkkeja joista voide kaavitaan ulos.

                             

Joulun ajan rakkautena oli Hot toddy. LUSHin joulun erikoistuote, tuoksuen glögille, totille ja kaikkelle ihanalle. Tätä lisää ensin jouluna, ehdottomasti. Suihkugeeli oli tumman punaista ja lisänä oli kultaista glitteriä joka ei kyllä näkynyt iholla suihkun jälkeen.

                                                

Hansaplastin jalkojen kuorintavoide loppui vihdoinkin, sain sen kesäkuussa Livboksista? Todella kuoriva tuote, jättää kalvon jalkoihin joten suihkussa tuotteen käyttö on pieni haaste liukkauden takia. 

                                               

Lisää suihkutuotteita, Yver Rocherin orgaanisen sarjan kuorinta. Rakeita ehkä liian vähän ollakseen tehokas, mutta tämän tuotteen oston ansiosta istutin puun. 

                                                     

Joitakin on pakko heitää roskiin vaikka eivät olisikaan loppu. H&Mn väriripsiväri on jo kuivaa ja ikivanha silmänrajaustussi jostain 1€-marketista lentävät roskiin.

                        

tiistai 3. helmikuuta 2015

Ranskalainen poikaystäväni

Tilasin Yves Rocherilta kahdesta syystä. Ihon puhdistustuotteet olivat lopuillaan ja lisäksi kaupanpäälliset olivat tällä kertaa mainiot.

Kuten sanoin, putsarit olivat lopussa joten ostin sitten useamman erilaisen.
Pieni sininen on Hydra végétal-sarjan misellivesi. Puhdistustuote ja kasvovesi samassa. Rakastan misellivesiä, käytän niitä aina aamupuhdistuksessa koska niillä saa yöllä pintaan nousseen talin hellävaraisesti pois. Tämä tuote sopii normaalista sekaiholle. Lisäksi matkakoko on parhautta.

Vihreä on myös misellivesi, tällä kertaa Sebo végétal-sarjasta. Tuoksu on vihreä, vaikka se kuulostaakin omituiselta. Käytän kasvovesiä vähän erikoisesti. Nimittäin täytän pieniä matka-spraypulloja kasvovedellä ja suihkutan kasvoni sen sijaan että kaataisin kasvovettä vanulappuun. Iho tuntuu raikkaamalta.

Suihkuputsariksi valitsin Purecalmille- sarjan kukkaisemulsion. Hyvin maitomainen ja tuoksuu vahvasti kamomillalta. Suihkuun soveltuva, sillä jos käyn illalla suihkussa pesen siellä meikit kätevästi pois. Siksi niin monta puhdistustuotetta yksille kasvoille.



Sitten muita vartalotuotteita. Vasemmalla on käytännössä käsidesi. Olin ihan varma että tilasin käsivoiteen mutta voin olla aina väärässä. Käsidesi on kyllä hyvä asia omistaa, varsinkin tulevia reissuja ajatellen. Purkki ainakin on sopivan pieni.
Suihkugeelejähän ei ole koskaan liikaa, vai mitä? Vajaalla kahdella eurolla mukaan tarttui vihreältä teeltä tuoksuva suihkugeeli. Ihanan raikas tuoksu.

Vieressä on hiuksille ja kasvoille sopiva Marokkolaista savea ja argan öljyä sisältävä naamio. Mielenkiintoista miten se voi toimia niin kasvoille kuin hiuksillekkin. Pidän tuubimallisista
Lisäksi nappasin uuden anti-persperantin. Tuoksuna herkkä lotus.


Sitten meikkeihin, koska aina mahtuu muutama kynsilakka ja poskipuna kaltaistensa joukkoon laatikoihin.
Kynsilakat ja poskipuna ovat menneen kesän kokoelmasta maksaen enää hyvin vähän. Poskipuna on ihanan persikkainen ja hyvin pigmenttinen,
Ripsiväri on ihanan pieni.


Seuraavaksi kaupanpäälliset tuotteet jotka tällä kertaa tuoksuvat ihanalta.
En osaa kuvailla tuoksuja kovinkaan hyvin, mutta YR:n sivut kuvaavat So Elixiriä metsäiseksi, kukkaiseksi ja mausteiseksi. Tämä hajuvesi tuli kaupanpäälle kun ostin tietyllä summalla.

Neroli tuoksuu kukilta ja myskiltä, pidän pienestä hajuvesipullosta. Mielummin monta pientä kuin muutaman suuri pullo. Nerolin sain syntympäivä ekstrana, mikä oli tosi ihanaa.