sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Vuodeksi 2015 lupaan:

Näin ensimmäisessä merkinnässä lupaan asioita vuodelle 2015. Mikäs sen mielenkiintoisempaa kuin seurata toteutuuko ne?

1. Valmistun ammattikorkeakoulusta

Opiskelen tradenomiksi ja vuonna 2015 on pakko valmistua. Sitten olisi takana 16 vuotta koulua, olisi aika tehdä muutakin.

2. Lupaan vähentää kosmetiikan ja vaatteiden ostelua

Rakastan shoppailua ja kyse ei ole etteikö olisi varaa. Enemmänkin kyse on siitä että purkkeja ja vaatteita on kaikkialla pienessä asunnossani. Varsinkin vaatteita en ehdi käyttää sillä töissä päälläni ovat työvaatteet. Saan ostaa vain tarpeeseen. Pari pientä muuttujaa: meikkien kokoelmatuotteet ovat poikkeus, mutta silloinkin harkintaa tulee käyttää. Vaatteita saan ostaa jos kysymyksessä on kohtalo. Myös cosplay vapauttaa, silloin joutuu ostamaan erinäisiä asioita.

3. Vähennän tavaraa

Vähennän ylimääräistä tavaraa. Hävitän vanhoja ja turhia asioita ja vältän liiallista uuden ostelua. Rajansa kaikella.

4. En aloita uusia projekteja

Ei hetkeen mitään tapahtumia taikka suuria töitä. Käytän aikaani kirjoihin ja tv-sarjoihin jotka ovat vuosia jäljessä katselulistallani.

Näiden voimin kohti vuotta 2015

-Hanne