keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Hiihtolomalla

Eihän työttömällä varsinaisesti lomaa ole mutta sanotaan nyt että vietän hiihtolomaa. Homma alkoi Ikea-reissulla. Minä, Niina ja vanhempani ajettiin keskiviikkona Haaparantaan. Ostoslistalle olin suunnitellut montaa juttua, tarpeellista ja tarpeetonta. Mukaan lähti uudet olohuoneen matot, työtuolit ja eteiseen lipasto.


Seinäjoelle matka jatkui perjantaina Niinan vanhempien luo. Animenörttejä kun ollaan, piti lomalla myös katsoa animea. Valitsimme Owari no seraphin. Suosittelen jos pidätte shounenista, nätistä viivasta ja vampyyreistä.

Hiuksiakin värjättiin, tällä kertaa pinkkiä. Näytin kuulemma kuppikakulta, se on aika osuva kuvaus.

Lapua-excursion v. En ollut koskaan käynyt, junalla pysähtynyt vain. Piti käydä kirppareilla, mutta vain yksi oli auki. Go Lapua. Seikkailtiin sitten muuallakin kuin keskustassa. Muun muassa Simpsiössä. En tiennyt että Etelä-Pohjanmaalla voi lasketella...


Kuva Malkakoskelta, maisema on ihmisen tekemää. Varmasti kesällä tosi nättiä auringon paistaessa.


Siivouspäivä. Talossa oli tapahtunut remonttia ja meidän hommana oli järjestää kirjahylly ja laatikot kuosiin. Puuha josta pidän kovasti. Kun tavaroille on paikka, ja ylimääräinen tavara on poissa, on paljon mukavampi oleskella. Olen aika helposti myymässä tai laittamassa etiäpäin tavaraa.


Seinäjoelta ajaa tunnin Vaasaan joten päätimme käydä Tropiclandiassa uimassa. Oli hauskaa vaikka paikka olikin täynnä kuin turusen pyssy. Ylläri näin hiihtolomalla...



Magogorossa käytiin syömässä. Sushi on rakkaus, sitää vain saa ikävän harvoin hintansa vuoksi. Nyt nautin kovasti.


Lomaan kuului myös hyvää kotiruokaa, nukkumista ja auton kyydissä istumista. Kaiken kaikkiaan onnistunut hiihtoloma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti