torstai 31. joulukuuta 2015

Vuodeksi 2016 lupaan:

Lupailin vuosi sitten kaikenlaista. Halusin valmistua ammattikorkeasaaresta (check), vähentää vaatteita, keräilytavaroita ja muita tavaroita rutkasti (check), vähentää kosmetiikkaa tai edes sen ostamista (ei ihan onnistunut :D) ja lupasin olla aloittamatta mitään uutta projektia, näistä eniten epäonnistui viimeinen. Matsucon houkutteli minut järjestämään itseään ja tässä sitä taas ollaan. :D


Vuodeksi 2016 lupaan:

1. Olla onnellinen
Asun parhaassa kaupungissa rakkaimman ihmisen kanssa joten miksi en olisi onnellinen?

2. Löytää töitä
Tässä voi mennä aikaa mutta 110% energialla ja tahdolla tapahtuu. 


3. Tehdä Matsuconista Oulun paras tapahtuma
On hienoa tehdä tapahtumaa ja vähintääkin parasta sellaista. Miksi tyytyä vähempään?

4. Lukea paljon kirjoja
Kirjahyllyssäni on monta lukematonta kirjaa ja Oulun kirjaston muutama tusina. Aloitan ensin omistani, sitten valloitan kirjaston.


Tämä ovat 2016 lupaukseni, katsotaan vuoden päästä miten ne ovat toteutuneet. 

Toivottavasti vuosi 2016 on parhain vuotenne, se on ainakin tavoitteennanne.




perjantai 18. joulukuuta 2015

Vihdoinkin!

Tein sen minkä lupasin vuoden alussa. Valmistuin. Yhdet sille! Hieno hattu ja kaikkee. 


Kuva meikistäni. Korostuspuuteri oli tärkeintä.

''

Viimeinen koulussa otettu ootd-kuva. 

Se on ohi!


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Mustan perjantain satoa osa1

27.11 oli Black Friday, tuo jenkkien lanseeraama alehulluus, jolloin ihmiset sekoavat ja ostavat tavaroita joita he eivät (välttämättä) tarvitse. Niin minäkin :D Hienointa oli että alehulluus on levinnyt myös Suomeen ja kivijalkaliikkeissäkin oli alkampanjat käynnissä. Itse ostin kolmesta eri verkkokaupasta, pretty.fi:n paketti saapui ensimmisenä.

Coastal Scents Classic Blender Synthetic luomivärisivellin COAS BR-C-S06 1
Coastal Scents Classic Liner Angle Small Synthetic rajaussivellin COAS BR-C-S17 1
Coastal Scents Classic Blender Pointed Synthetic luomivärisivellin COAS BR-C-s09 1
Coastal Scents Classic Flat Liner Synthetic rajaussivellin COAS BR-C-S40 1
Wet n Wild Color Icon Brow&Eye Liner Pencil Taupe kulmakynä, rajauskynä WNW E648* 1
Technic Bright Eyeshadows luomiväripaletti TEC brights 1
Technic Matte Eyeshadows luomiväripaletti TEC matte 1

Tilasin siveltimiä, kaksi häivytyssivellintä ja kaksi rajaussivellintä. Tulppaani-mallia oleva häivytyssivellin on ihanteellinen luomivakoon syvyyttä tuomaan ja perinteinen häivytyssivellin pehmentämään varjostusta. Rajaussiveltimet ovat Niinan, pienempi silmien rajaamista ja kulmien tekoa varten. Tasapäinen on erikoisempi ja vaatii testailua toimiiko se oikeasti rajaamisessa. Hintaa siveltimille jäi alennuksien jälkeen alle 4e, joten hinta-laatusuhde oli kohdillaan.


Technic on hyvin edullinen merkki. Näen sitä hyvin usein kirpputoreilla myynnissä ihan kirpputorin pitäjien puolesta. Olen ollut kiinnostunut mutta pysyn päätöksessäni olla ostamatta kirpputoreilta kosmetiikkaa. Nyt koriin pääsi kaksi palettia, arkimeikkihin sopiva Matte jossa on mattaisia nudesävyjä ja Bright-paletti jossa on upeat kirkkaat sävyt. Näitä ehdittiin jo testaamaan. Matte-paletilla sai nopeasti tehtyä niin arkimeikin kuin bilemeikin. Ehdotan kuitenkin primeria ja voidemaista luomiväriä pohjalle. Tuo värin paremmin esille. Sama koskee Bright-palettia. 


Viimeisenä tilasin Wet'n'Wildin kulmakynän/kajalkynän sävyssä Taupe. Etsin aina sitä täydellistä kulmakynää joka ei olisi liian lämmin taikka pehmeä. Tämä on kylmä mutta en ole varma onko tämä liian pehmeä. Pitää testata pidempään. Hassun pitkä tämä on.

Prettyn paketti tuli nopeasti perille Smart-automaattiin, mielummin automaatti kuin kaukana oleva Postin toimisto.
Tämä tosiaan on osa 1, muutama osa on jäljellä. Odottelen pakettien saapumista innolla.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Marraskuun liv-box+käyttökokemuksia

Jälleen on boksin aika ja tällä kertaa teemana on toiveet. Tässä boksissa on toteutettu tilaajien toiveita sisällöstä ja kolme tuotetta on valittu tältä perusteella. (edit 4.12. Tämä arvio on myöhässä niin tässä on käyttökokemuksetkin mukana. Hups :D)

Aluksi Head&Shouldersin klassikko hilseshampoo. Niin että mitä? Hilseshampoo? Tämä tuote ostetaan vain tarpeeseen, ja minä en tee tällä mitään. Saa asua kaapissa. Jään miettimään tämän valintaa boksiin.

Herbinan tehokosteuttava kasvonaamio. Tätä voi käyttää kolmella tavalla: pikakosteuttajana, tehokosteuttajana tai koko yön ajan maskina. Tässä on mukava tuoksu. Vaihtoehtotuotteena oli hierontaöljy. Hmmm, en tiedä jäinkö jostain paitsi :D


Labellon huulirasva, Care&Colour. Hieman väriä antava huulivoide. Poissa kuvasta sillä se on jo käytössä ja samalla kadoksissa. Kosteuttaa sopivasti, päiväkäyttöön sopiva.

Nivea Daily Essentials double effect eye make-up remover. Niinan vakkarituote, Garnierin vastaavan lisäksi. Toimii hyvin, jättää jännä rasvaisen tunnun. Itse en käytä kauheasti silmämeikinpoistoaineita, pesen meikin ja kasvot esim. kasvoöljyllä tai Lushin puhdistusmaidolla. 

Lumenelta taas yksi meikkipohja, tällä kertaa Bb-voide. Vähän pläääh saada taas meikkipohja. Värikin on liian keltainen minulle, joten Niina on ottannut tämän käyttöönsä. Pysyy hyvin kasvoilla, tasoittaa hyvin ihon sävyä mutta saattaa hapettua eli tummentua kasvoilla. 4/5 käyttökokemuksesta.


Richin hiusöljy. Kosteuttaa arganöljyn avulla. Tämä on aivan ihana! Ei rasvoita hiuksia mutta tuo niille lisäkosteutta mitä talvella usein tarvitsee. Tämäkin seikkailee jo jossakin. :D

Lisäksi mukana tuli Calvin Kleinin Eternity now hajuvesinäyte ja Jordanin hammaslankaimet. Hajuvesi tuoksuu kukilta ja pehmoiselta, ihan kiva tuoksu. Plussaa suihkepullosta. Hammaslankaimet hieman hämmensivät mutta pitää kokeilla ehdottomasti.

Huh, saimpahan ulos ennen joulukuun boksia :D

maanantai 9. marraskuuta 2015

Ekat Oulun roskat

Aika näyttää syksyn ekat roskat. Muuttoa ennen kulutin monta purkkia loppuun joten tahti on hiljentynyt. Kasassa on muutama Niinan loppuun käyttämä, aika moni tuote kuluu yhteiskäytössä. Pahoittelen myöhäistä julkaisua.

1. Ihonhoito jne.

ACO Canolaoil&sheabutter jalkavoide 30ml koossa oli ihanan paksua voidetta. Tuntui että kosteutti oikeasti ja korjasi kantapäitä. Sheavoi ja rapsiöljy ovat tehoaineena. ACOn tuotteet ovat yleensä todella toimivia. Löytyy muuten apteekeista.

La Roche-Posay Lipicar gel-fluide tuli liv-boksista. Näytekokoinen vartalovoide meni kerralla tyhjäksi, kosteutti kivasti kyllä. Tämä tuli liv-boksista, ylläri.

Yves Rocherin So Elixir ja Green tea tuntemattomalta merkiltä. Kaadoin viemäristä alas, tuoksuivat kamalalta. Ei ei ei.

Essencen Pureskin SOS spot killer. Vakkari näpyntappaja yön ajaksi, jättää nimittäin valkoisen kerroksen. Tuoksu on ihan kamala mutta tätä pitää tilata lisää Saksasta.

Dermosilin vanulappuja, näissä oli kohokuviointi.

Näytteitä. Lumenen CC-primeri. Silikoonipommi, pidin tunteesta. Voisin ostaa lisää. Nude perfection glow meikkivoide joka juuri tuli liv-boksista mutta vielä tummempana sävynä. Tällä oli hauska leikkiä :D Lisäksi Terre d'Oc voide. Näääh-fiilis.

Roskiin menee muuten glittervoide. En käytä, en tarvitse.

2. Meikkituotteita

Lumenen Natural coden meikkivoide sävyssä Vanilla. Toimiva, vaalea ja edullinen meikkivoide. Suosittelen. Käytin itse ensin ja sitten Niina loppuun. Seuraava on jo ostettu. 

Essencen lash princess volume mascara. HG-ripsarini (holy grail=lemppari ikuisesti). Tuuheuttaa, voi kerrostaa, pysyy. Hinta on alle 5 euroa. Suosittelen niin paljon.



Roskiin lentää vanha glitter-eyeliner ja Essencen coverstick. Eyeliner on wanha, oli siis aikakin. Peitevoide taas on liian kuiva minulle ja liian tumma. Aika hävittää.
H&M korostuspuuteri näyttää varmaan teidänkin silmään hassulta? Se nimittäin putosi ja meni rikki. ;_; joten putsasin sen jotta pystyin kuvaamaan sen blogiin. Oli hyvä ehjänä ollessaan. Toinen jo joka menee rikki. 

3. Suihkutuotteet

Sephoran suihkugeeli hassussa näytepaketissaan. Kiva tuoksu, liian lyhyt kokeilu sanoa muuta.



Yves Rocherin Sebo Végétal puhdistava misellivesi, Tarkoittu sekaiholle ja rasvoittuvalle. Toi raikkaan tunteen ja tuoksu on kiva. Mahdollinen uudelleen ostettava.

Schwarzkopf professional Essensity Color&repair hoitoaine. Sain liv-boksista. Lupaa olla parabeeniton ja muuta. Itse en pidä parabeenittomista, se tarkoittaa vain että siinä on muita vahvempia säilöntäaineita. Tuubi oli ikävää kaadettavaa mallia, ei jatkoon.

Four reasonsin syväpuhdistava shampoo. Tiedän, kuvassa on hopeashampoo mutta vaihdoin purkkien sisältöä hopeashampoon hajottua. Pidän kovasti, voisin ostaa uudestaan.



Ja sitten tämä kasa. Siivosin vanhempien luona laatikoita ja nämä löytyivät. Hajuvedet olivat aika tunkkaisia ja huulituotteet olivat lähellä sulamispistettä. Kannattaa siivota laatikoita useammin....

Seuraava tyhjät postaus rakentuu jo, laatikossa on muutama purkki.

torstai 8. lokakuuta 2015

Lokakuun liv-box

Jes! Vihdoinkin kirjoitan ajoissa tätä sillä boksi saapui tänään sopivasti minun ollessa jo valmiiksi liikenteessä. Ei mene kolmea viikkoa kirjoittaa mielipidettä. 

Schwarzkopf Professional BC Bonacuren Moisture Kick kosteuttava muotoiluvoide ja Color Freeze CC lämpösuojavoide. Kaksi voidemaista tuotetta hoitamaan, suojaamaan ja parantamaan hiusten pintaa. Ensimmäinen kosteuttaa ja palauttaa kosteustasapainon, toinen toimii lämpösuojana ja lukitsee väripigmentit hiuksiin. Molemmat menevät Niinalle, omat hiukseni ovat ihan liian lyhyet näille ja en muutenkaan laita hiuksiani mitenkään. Plussaa reilusta testikoosta, saa kunnon mielipiteen muodostettua kun tuotetta on reilusti.


Lumenelta heidän uusin meikkivoiteensa, Nude perfection glow sävyssä 1 Kultahiekka. Pidän tuotteen tunnusta iholla, todella läpikuultava lopputulos. Sävy on ihan vähäsen liian tumma ihollani, harmi. Saatan ostaa 0-sävyn koska todella pidän lopputuloksesta. Tämä on hyvä tuote kun haluaa vain ihan vähän peittoa ja ihon tasoitusta.

L'occitalelta on Almond shower oil 35ml näytekoossa. Tuoksu on hyvä, pääsee kyllä käyttöön. Suihkuöljy on uusi kokemus. Kiva että L'occitanelta tulee näitä näytekokoja, täysikoot maksavat 20e, niin näin saa kokeilla eri tuotteita kätevästi.

Vaselinen suihkutettava voide. Tämä on uusi kokemus myöskin. Testasin käsivarren iholle, tykkäsin. Pitää vielä testata koko kroppaan mutta 4/5 jo nyt.

SkinGainin näytepussi kollageenibuusterista. Hmmm. Olen hieman skeptinen näistä kollageenituotteista. Saas nähdä kokeilenko ollenkaan. Blogeissa on ollut postauksia puolesta ja vastaan.

Pitkästä aikaa hammastahna, nyt Pepsodentin valkaiseva White Now gold. Sulfaattien takia annan tämän Niinalle, minä saan tästä muuten aftoja. Hyvä tuote muuten.


Pitkäaikaistilaajat saivat lisäksi Bellápierren hohtopuuterin sävyssä Champagne. Tämä on all-in-one-tuote, käy siis niin silmäluomille, poskipäille kuin kynsille (?!). Sävy on kaunis ja ehdottomasti kokeilen kynsille tätä. Boksin paras tuote meikkivoiteen lisäksi.

Tykkäsin syksyisestä boksista kovasti. Monet olivat täysikokoisia ja minulla toimivia. Hiusjututkin pääsevät toisella käyttöön niin eivät ole täysin hukkatuotteita. 4/5. Tilatkaa boksi :D

tiistai 29. syyskuuta 2015

Koska olet Addams

Pääsin toissa viikolla katsomaan The Addams-musikaalia Oulun kaupunginteatteriin, vihdoinkin. Musikaali oli upea. Jos olet Oulussa niin käy ihmeessä katsomassa se pian. Teatteri oli todella hyvä syy pukeutua hyvin, joten tässä muutama kuva päivästä.


Päivän meikki oli simppeli, tein vahvat kulmat jotta ne näkyisivät silmälasien yli. Mielestäni lyhyen tukan kanssa vahvat kulmat pääsevät kunnolla esille. Huulilla on Rimmelin Provocalips sävyssä "700 skinny dipping".


Mustaa ja räikeää tumman harmaata. Sopii siis musikaalin hahmoihin. Musta mekko on Barcelonasta pienestä kojusta jossa myyjä ei puhunut englantia enkä minä espanjaa. Kengät ovat kirpalta, Clarksin "kalossit" ja takki on Halosen omaa mallistoa jos oikein muistan. Rakastan Halosen takkeja, aina hyvin istuvia. Helppo jakaa asukuvia kun ensin yhdistää ne Photogrid-appilla. Ei liikaa kuvia ja molemmat kokonaisuudet näkee kerralla. 5/5


Tässä koko kööri :3 Kiitos hauskasta päivästä!