Näytetään tekstit, joissa on tunniste musta perjantai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musta perjantai. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Mustan perjantain satoa osa 3

Tiedän, tämä on vanhavanhavanha, mutta tuotteita saa vieläkin joten miksi ei?


Kosmetik4less on saksalainen verkkokauppa josta satun tilailemaan kerran vuodessa. Postarit ei päätä huimaa, ja tuotemerkit ovat lemppareitani. 2015 vuoden sato, olkaa hyvä!


Kolme korostuspuuteria joista Essencen Urbaniced meni kaverille. Essencen voidemainen korostustuote toimii kivasti puuterin alla ja Catrice on kirjoitushetkellä miltei loppu. Vuodessa se onnistuu, kahdelta hengeltä...


Käsivoidetta, käsidesiä ja tehohoitoa finnejä vastaan, kaikki Essenceä.


Kulmapaletti, perushyvä ja upean sävyisiä huulipunia. Muistaakseni alle kaksi euroa kappale. Halpaa kuin saippua ellen sanoisi-

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Mustan perjantain satoa osa 2

(tiedän, tämä on supermyöhässä mutta julkaisen silti!)

Seuraava paketti uunista ulos! Tilasin myös Blipposta tavaraa. Toimituksessa ei todellakaan mennyt näin kauan, saapui ihan parin viikon sisään tilauksesta. Tällä kertaa tilasin kangasteippejä, muoviteippejä, avaimenperän, pehmopaperia ja bussikortille kotelon. Korttikoteloa tuunasin hieman itse, lisäsin heijastinteippiä talven takia.






keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Mustan perjantain satoa osa1

27.11 oli Black Friday, tuo jenkkien lanseeraama alehulluus, jolloin ihmiset sekoavat ja ostavat tavaroita joita he eivät (välttämättä) tarvitse. Niin minäkin :D Hienointa oli että alehulluus on levinnyt myös Suomeen ja kivijalkaliikkeissäkin oli alkampanjat käynnissä. Itse ostin kolmesta eri verkkokaupasta, pretty.fi:n paketti saapui ensimmisenä.

Coastal Scents Classic Blender Synthetic luomivärisivellin COAS BR-C-S06 1
Coastal Scents Classic Liner Angle Small Synthetic rajaussivellin COAS BR-C-S17 1
Coastal Scents Classic Blender Pointed Synthetic luomivärisivellin COAS BR-C-s09 1
Coastal Scents Classic Flat Liner Synthetic rajaussivellin COAS BR-C-S40 1
Wet n Wild Color Icon Brow&Eye Liner Pencil Taupe kulmakynä, rajauskynä WNW E648* 1
Technic Bright Eyeshadows luomiväripaletti TEC brights 1
Technic Matte Eyeshadows luomiväripaletti TEC matte 1

Tilasin siveltimiä, kaksi häivytyssivellintä ja kaksi rajaussivellintä. Tulppaani-mallia oleva häivytyssivellin on ihanteellinen luomivakoon syvyyttä tuomaan ja perinteinen häivytyssivellin pehmentämään varjostusta. Rajaussiveltimet ovat Niinan, pienempi silmien rajaamista ja kulmien tekoa varten. Tasapäinen on erikoisempi ja vaatii testailua toimiiko se oikeasti rajaamisessa. Hintaa siveltimille jäi alennuksien jälkeen alle 4e, joten hinta-laatusuhde oli kohdillaan.


Technic on hyvin edullinen merkki. Näen sitä hyvin usein kirpputoreilla myynnissä ihan kirpputorin pitäjien puolesta. Olen ollut kiinnostunut mutta pysyn päätöksessäni olla ostamatta kirpputoreilta kosmetiikkaa. Nyt koriin pääsi kaksi palettia, arkimeikkihin sopiva Matte jossa on mattaisia nudesävyjä ja Bright-paletti jossa on upeat kirkkaat sävyt. Näitä ehdittiin jo testaamaan. Matte-paletilla sai nopeasti tehtyä niin arkimeikin kuin bilemeikin. Ehdotan kuitenkin primeria ja voidemaista luomiväriä pohjalle. Tuo värin paremmin esille. Sama koskee Bright-palettia. 


Viimeisenä tilasin Wet'n'Wildin kulmakynän/kajalkynän sävyssä Taupe. Etsin aina sitä täydellistä kulmakynää joka ei olisi liian lämmin taikka pehmeä. Tämä on kylmä mutta en ole varma onko tämä liian pehmeä. Pitää testata pidempään. Hassun pitkä tämä on.

Prettyn paketti tuli nopeasti perille Smart-automaattiin, mielummin automaatti kuin kaukana oleva Postin toimisto.
Tämä tosiaan on osa 1, muutama osa on jäljellä. Odottelen pakettien saapumista innolla.